Vaihtoehtointiaani

Vaihtoehtointiaani

Wednesday 24 August 2016

Not all those who wander are lost

Nyt kuulkaas murut! Luvassa semmonen kuvapläjjäys notta Ristus. Kokosin tähän minun ja Huuhkajan koottuja seikkailuja tässä reilun vuoden ajalta. Ukko olkoon suopea hälle, joka tämän postauksen loppuun asti selviää.

Kuvat ovat valitettavasti kännykällä räpsittyjä mutta hei, onpahan edes jotain, mitä näyttää!


 Seurustelumme alkuaikoina oli jo selvää, että molemmat olemme varsinaisia muinaisuushörhöjä. Huuhkajakin itseasiassa aikoinaan arkeologiaa opiskellut ja mie muuten vain hurahtanut. Torniosta ei ollut pitkä matka Ruotsin puolella Saivaaraan, jossa on aikoinaan silloisen meren rannalla sijainnut kylä. Nyt kylä on rekonstruoitu 80-luvulla tapahtuneen löytymisensä jälkeen, ja se onkin ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Vinkki; ota mukaan rutkasti OFFia. Niinku litroittain.
 Välikevennyksenä minun jokakesäinen työlook. Taimia ja silleen.




 Olen siinä mielessä onnellinen paskiainen, että kotini sijaitsee keskellä Lappia, josta ei ole pitkä matka Taatsin seidalle. Kyseessä on koko Lapinmaan tunnetuin ja suurin seida, jonne matkattiin aikoinaan hyvin pitkien matkojen takaa. Seitakivi kohoaa useita metrejä rannasta, ja sen juurella on helvetinjärvi. Vastarannalta kuulimme petolinnun, varmaankin jonkin haukan, poikasten rääkymistä. Olo oli kovin pyhä.
Kuvasimme ystäväni bändiprojektia varten. Ei siitä sen enempää :D
Lähellä kotiani virtaa joki, jonka jäätä pitkin kelkkailimme (mie ajoin!) keittämään nokipannukahit läheiselle laavulle. Siellä Huuhkaja törmäsi joihinkin ala-astetuttaviinsa! Miettikää, keskellä perämettää.



 Kemijärvellä on edelleen pystyssä vanhalla natsien varuskunta-alueella ruumiskellari. Tunnelma on vähintäänkin kolkko, mutta paikka ehdottomasti vierailun arvoinen. Paikalla on myös vanhan sairaalan sekä muiden vanhojen rakennusten raunioita. Pitäisi mennä tonkimaan metallinpaljastimella. Sitäkin muuten kokeiltiin kesällä! Lapin suurnoidan, Päiviön asuinsijat ovat n. 500 metrin päässä kotitalostani, ja sinne suuntasimme isäni ja Huuhkajan kanssa. Löysimme lähinnä vanhoja nauloja, vaikka tarkoituksenani oli etsiä tätini lapsena hautaamaa kaulaketjua. Naulat olivat kuitenkin peräisin ilmeisesti vanhasta puukatiskasta. Kentien jopa Päiviön itsensä? Lähellä kyseistä paikkaa on myös pieni seidakivi, ihan kotijärveni rannoilla! Huikeaa <3

Mikaelin keskiaikainen kirkko Keminmaalla oli myös tällaisen pakanan mieleen. Kirkon lattiaan on asetettu näkösille papin, Rungiuksen muumio. Muumion toinen käsi on kadonnut 1800-luvulla, mutta se on silti varsin näyttävä ilmestys, kuten koko kirkko alkuperäisine kastemaljoineen ja seinämaalauksineen. Rungiuksen kerrotaan saarnanneen, että mikäli hänen sanansa ovat valetta hänen ruumiinsa katooa. Tästä ilmeisesti ollaan sitten aikoinaan jotain päätelty...




 Nämä kuvat ovat Kolarin puolelta, Pakasaivon saivojärveltä ja Kirkkopahdan seitakiveltä. Vaikuttava paikka, ei voi muuta sanoa, Kallioilla on runsaasti tilaa ja mahdollisuus virittää vaikka pieni nuotio. Siellä voisi vaikka nukkua teltassa yön! Molemmilla seidoilla, joissa olemme käyneet oli uhrattu pieniä esineitä, yleensä sarvia tai kolikoita. Itse jätin Kirkkopahdalle olutta ja Taatsiin pienen rannekorun.




Juhannuksen tienoilla vierailimme suurpetokeskuksessa (kävin myös pienen Karhunkierroksen, mutta valitettavasti en löytänyt yhtään kuvaa :<) katselemassa karhuja ja muita viehkoja eläimiä. Susia olen nähnyt töiden puolesta aiemminkin, mutta karhut olivat uusi tuttavuus. Appelsiinit maistuivat. ^^


 Nämä kuvat ovat Oulun läheltä Kiimingistä, Koitelinkoskelta. Kiva pieni päiväreissu, jos haluaa vaikkapa paistella makkaraa upeassa ympäristössä.
 Tämä kuva taas on Isoniemestä, Haukiputaalta. Siellä sijaitsee yksi monista alueen jatulintarhoista.

Loppuun vielä jonkinlainen Futhark-riipustus, jonka Huuhkaja väkersi. Yhdistyneenä meidän nimikirjaimet. Harkitsen tätä tatuoinniksi vihkisormuksen alle, olisi sitten aina sormus mukana vaikka joutuisi joskus vaikka töiden takia ottamaan pois :3


 Kuvaa klikkaamalla hieman postaukseen sopivaa musiikkia. Kiitos kun jaksoit tänne asti! Olkoon Ukko sinulle suosiollinen!


4 comments:

  1. Viime vuonna näihin aikoihin, kun olin kartoittamassa Lapin suojelemattomia metsäalueita, mietittiin muun retkueen kanssa hetken ajan Taatsin seidan lähellä yöpymistä. Kannatin ajatusta, mutta päädyttiin sitten johonkin muualle, joten jäi koko paikkakin näkemättä.

    Ja kiitos muumiovinkistä, heitän vastavinkin: jos et ole aiemmin ollut tietoinen, Kalmistopiiri (https://kalmistopiiri.wordpress.com/) on tosi mielenkiintoinen ja monipuolinen sivusto liittyen arkeologiaan, luututkimukseen, muumioihin, hautarituaaleihin ja sen sellaiseen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haa,kiitos! Mainio sivusto, täytyy alkaa kaivelemaan (tirsk) tarkemmin ^^

      Delete
  2. Tästä täydellisempää postausta en oo ikinä kyllä lukenut :) Paljon hyviä reissuvinkkejä, kiitos niistä. Natsikellarista muistan lukeneeni joskus. Ois mielenkiintoista käydä siellä. Oma yhdistelmäriimu vihkisormuksen alle on kaunis ajatus :) Meillä ne ois miehen kanssa Kaun + Tyr. Miulla on erillisinä tatuoitu Tyr ja muiden läheisteni eli mm. omien peikonpoikasten riimut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Miten ihana kommentti! Kiitos :* Reittiä tuonne natsikellarille on aika hankala selittää, mutta koordinaatit taitavat löytyä kuvien paikannustoiminnosta. Voin ne joskus heittää jos tarvihet :)

      Delete